Koska elämässäni ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään, kohdistan taas huomioni maailman tapahtumiin. Eniten silmienpyöritystä minulta sai osakseen uutinen, että joku suomalainen nainen oli onnistunut saamaan aikaan krusifiksikiellon italialaisissa kouluissa siksi, että uskonnolliset veistokset voivat häiritä joitakin oppilaita. Mielestäni se on absurdia, tolkutonta ja kaikkea järkeä vailla. Kukaan ei kuitenkaan pakota oppilaita rukoilemaan, ei suutelemaan krusifikseja tai tekemään ristinmerkkejä. Krusifiksit häiritsevät vain koska ne ovat esillä, mikä ei mahdu loogisen ajattelun piiriin. Paitsi että krusifiksit ovat merkittävä ja pitkäaikainen osa italialaista kulttuurisymboliikkaa, niin mikä olisikaan parempi paikka totutella uskonnollisiin symboleihin ja terminologiaan kuin koulu, koska uskonnot ulkoisine tunnuksineen ovat joka tapauksessa ympärillämme? Koulussa näitä symboleita voidaan kohdata teoreettisella ja neutraalilla tasolla, eikä kukaan vaadi tunnustamaan mitään uskontoa. On merkillistä, että symbolin esilläolo voi häiritä jotakuta noin paljon. Se ei pidä ääntä, se ei vaadi huomiota, se vain on, eikä sitä ole pakko katsoa. Ulkona liikkuminen mahtaa olla todella vaativaa, jos haluaa selvitä häiriöttä.
Kyllä suomalaiset osaavat Suomessakin. Ateistit pitävät muun muassa suvivirren laulamista "pakotettuna uskonnon harjoittamisena". Itse en ole ikinä kokenut suvivirttä mitenkään häiritsevänä tai uskonnon pakkoharjoittamisena. En ole saanut kotona kristillistä kasvatusta, joskaan ei meillä olla koskaan oltu vakaumuksellisia ateistejakaan. Uskonto oli vain asia, joka ei liittynyt perheemme elämään millään tavalla, ja suhtauduin siihen koulussakin neutraalisti. Suvivirren laulaminen keväisin ja uskonnonopetus ympäri kouluvuoden ei onnistunut käännyttämään minua piirunkaan verran kohti kristinuskoa. Suvivirsi ja joululaulut ovat mielestäni menettäneet koulumaailmassa uskonnollisen merkityksensä, ja ovat nykyisin lähinnä kulttuurillisia perinteitä.
Lopuksi aivan erityisen mielenkiintoinen uutinen. Suomalaisen pelaajan WoW-pelitilin varastamisesta käytiin oikeutta, ja oikeus hyväksyi sopimuksen 4000 euron korvauksista. Mielestäni on hyvä suuntaus, että virtuaaliomaisuuskin tunnustetaan omaisuudeksi. Pelaaminen on harrastus siinä missä muutkin, ja jos joku tarkoituksella tuhoaa tai varastaa toisen harrastuksen hedelmät joihin on käytetty paljon aikaa ja rahaa, on täysin oikeutettua saada siitä kohtuullinen korvaus. Voin vain kuvitella miten itseäni riepoisi moinen, jos pelaisin WoWia tai jotain muuta maksullista peliä.
Kohti uutta viikkoa.
