tiistai, tammikuu 20, 2009

Marttapäivä ja meemi

Adan äiti haastoi minut meemiin, jossa pitää keksiä viisi hyvää, kaunista ja ihailtavaa asiaa itsestäni. Vaikeaa.

1. Uskallan sanoa olevani aika hyvä kokki, ja kehityn koko ajan kovaa vauhtia paremmaksi. Pystyn jo valmistamaan erilaisia muunnelmia ja kokeillemaan täysin uusia juttuja ihan mutu-tuntumalta ja olen onnistunut.

2. Tulen erittäin hyvin toimeen eläinten kanssa. En ole vielä kohdannut eläintä, jonka kanssa en olisi päässyt samalle aaltopituudelle. Jotenkin on vain niin helppo ymmärtää eläimiä ja kommunikoida niiden kanssa.

3. Minulla on todella hyvä ja yksityiskohtainen muisti. Valitettavasti se on myös joiltakin osin valikoiva (saatan unohtaa viedä roskat tai mitä piti ostaa kaupasta), mutta kuitenkin ilmeisesti tavallista parempi, koska se herätti kouluaikana jo huomiota ja joskus myös hilpeyttä, kun pystyin latelemaan sanasta sanaan äänenpainot ja ilmeet tarkasti resitoiden jotakin, mitä opettaja oli saattanut sanoa vaikkapa kolme viikkoa aikaisemmin. Jotkut ystävät jaksavat vieläkin huvittua ja hämmästellä muistiani: "miten oikein voit muistaa tuon kaiken?"

4. Minulla on ilmeisesti ihan kivat silmät, ainakin täällä on tullut paljon positiivista palautetta.

5. Minulla on avoin ja utelias mieli, olen valmis ja halukas opettelemaan uusia asioita, ja mieluiten paljon. On aina ilo oppia uusi taito tai hallita jokin selkeä tietokokonaisuus.

Olihan siinä noita. Harvoin jatkan haasteita, enkä nytkään jatka haastetta. Mutta jos joku jatkaa, niin olisi mukava saada ilmoitus että voin käydä lukemassa mitä mukavia asioita itse kukin on itsestään löytänyt.

Tänään tuli se Cityshoppari-kortti. Meinasin ensin heittää sen epähuomiossa roskiin, kun kirjekuori missä se tuli, oli jotenkin niin mainospostikuoren näköinen. Onneksi avasin. Tuli myös Plaza-lehti, jonka herkesin tilaamaan kun vuoden pätkää tarjottiin kahdella kympillä. Ei minusta paha hinta.

En tiedä mikä saamarin marttapäivä minulla tänään oli, pesin pyykkiä, harjasin matot (villamatoista kissankarvat eivät lähde imurilla), kiillotin kaikki puupinnat ja muutenkin pistin luukkua inhimillisempään kuntoon, suunnittelin uuden sisustuselementin rakentamista luonnonmateriaaleista, ja tein ensimmäistä kertaa elämässäni soijapyöryköitä. Olin katsonut yhtä reseptiä, mutta se ei vaikuttanut minusta kovin luotettavalta, joten tein täysin oman pääni mukaan, ja yhteneväistä lukemani reseptin kanssa oli vain soijarouhe ja vesi. Omiini laitoin sen lisäksi pellavansiemenrouhetta, oreganoa, lorauksen öljyä ja kananmunan. Ja tuli oikein hyviä. Ja hemmetin halpoja.

Ruokailutapoja muutettuani olen ruvennut säästämään ihan kivasti rahaa. Tässä kuussa saatan jäädä jopa plussalle! Se olisi erittäin iloinen yllätys. Eikä sossukaan maksanut sähkölaskustani kuin puolet. Täytyy pysyä säästäväisenä, että on sitten hätävaraa.

6 osanottoa:

nona kirjoitti...

Onnittelut soijapyöryköistä :) Täytyy kokeilla, tein juuri kaalilaatikkoa soijarouheella (resepti via Kemikaalicocktail).

gata kirjoitti...

Hei, kiva meemi. Teen tämän! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania asioita! :)
Ja kommenttini ei tullutkaan aiemmin tuonne toiseen postaukseen, mutta kiitos!

T: Adan äiti

Brim kirjoitti...

Nona: kiitos :) pitääpä kokeilla kaalilaatikkoakin, se on sattumoisin herkkuani :)

Gata: pitääkin pyörähtää katsomassa :)

Adan äiti: heh, ole hyvä :)

pakkokertoa...sori kirjoitti...

Mulla nousee tukka pystyy aina, kun kuulenkin jonkun innostuneen soijasta tai maissista.... Niissä voi olla glyfosaattijäämiä paljon enemmän, kuin ennenmuinoin...

Brim kirjoitti...

Pakkokertoa...sori: en minä varsinaisesti innostunut ole, mutta liha on sairaan kallista. Ei näillä tuloilla, nääs.